Kivijalassa ja kellarissa on mukaansatempaava, omintakeista huumoria ja lempeää ironiaa sisältävä kertomus miesten välisestä ystävyydestä, isän ja pojan suhteesta, nuoruuden uhosta ja kasvukivuista sekä 1970-luvun kuohuvasta opiskelijapolitiikasta. Kertomus kuljettaa päähenkilö Markusta lapsuuden elävästä kirkonkylästä ja teini-iän vaistonvaraisesta kulttuuriradikalismista opiskeluajan kiihkeään opiskelijapolitiikkaan ja vasemmistoradikalismiin sekä niiden jäätyä taakse 1980-luvun nopeasti muuttuneeseen ilmapiiriin. Markus pohtii suhdetta isäänsä, opettajiinsa, teini-iän ihastumisiinsa ja vaikutteisiin, joita alkoi imeä kulttuuriradikalismista ja popmusiikista. Hän pohtii suhdettaan myös taistolaisen opiskelijaliikkeen toimintaan sekä seuraavan vuosikymmenen kulttuuriseen muutokseen, joka saatteli liikkeen ja koko harmaaksi leimatun 1970-luvun historiaan. Markus puntaroi oman toimintansa motiiveja. Niitä miettiessään hän joutuu kysymään onko aikalaisilla taipumus kuvata omia kokemuksiaan valikoiden, puolustellen ja kaunistellen? Entä tulkitsevatko seuraavat sukupolvet edeltävien sukupolvien arvot ja toiminnan aina vain itse muodostamastaan tarinasta käsin, torjuen muut tarinat? Kenen kertoma tarina on totta? Mikä on lopulta totta jos keskenään ristiriitaisia tulkintoja on useita?
